Henkilökohtainen apu, itsenäinen asuminen ja 19 artikla
Erik Munsterhjelm, Juristi, JAG-Yhdistys & JAG Assistans Ab
Lakimuutoksen tavoite: oikeudet käytäntöön
Kun Suomen vammaispalvelulainsäädäntöä uudistettiin, yksi keskeisistä tavoitteista oli toteuttaa tehokkaammin YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen (CRPD) mukaisia oikeuksia. Uusi vammaispalvelulaki sisältääkin useita säännöksiä, jotka vahvistavat yksilön oikeuksia verrattuna aiempaan vammaispalvelulakiin. Lainsäädännön todellinen merkitys ei kuitenkaan määräydy sen perusteella, miten se on kirjoitettu, vaan sen perusteella, miten sitä sovelletaan käytännössä. Keskeinen kysymys kuuluu: toteutuvatko nämä oikeudet käytännössä?
Yksi uuden vammaispalvelulain keskeisistä lähtökohdista on yksilöllisten ratkaisujen korostaminen. Itsenäisen elämän ja yhteiskunnallisen osallisuuden näkökulmasta YK:n vammaissopimuksen 19 artikla toimii tärkeimpänä mittapuuna. Artikla turvaa oikeuden elää itsenäisesti ja osallistua yhteisöön yhdenvertaisesti muiden kanssa.
Kyse ei ole pelkästään oikeudesta asua laitosten ulkopuolella, vaan myös oikeudesta valita itse, missä, miten ja kenen kanssa haluaa asua.
Onko CRPD muuttanut päätöksentekoa?
JAG-yhdistyksessä työskentelemme päivittäin 19 artiklan mukaisten oikeuksien parissa. Käytännössä tämä liittyy usein henkilökohtaiseen apuun, jonka katsomme olevan keskeinen väline näiden oikeuksien toteuttamisessa. Yhdistyksenä ja palveluntuottajana jaamme asiakkaidemme onnistumiset, mutta näemme myös ne esteet, joita he kohtaavat pyrkiessään kohti
itsenäistä elämää.
Kymmenen vuotta Suomen oikeusjärjestykseen sisällyttämisen jälkeen CRPD ei ole vielä saanut viranomaistoiminnassa sitä painoarvoa, jota monet sen ratifioinnilta odottivat.
Vuonna 2016 osaksi Suomen oikeusjärjestystä tullut yleissopimus velvoittaa ohjaamaan sekä suoraan että välillisesti vammaispalvelujen tulkintaa. Kokemuksemme mukaan sopimuksen vaikutus yksittäisiä asiakkaita koskevassa päätöksenteossa on kuitenkin ollut varsin rajallinen.
Mutta onko uusi, aiempaa CRPD-myönteisempi lainsäädäntö lisännyt yleissopimuksen vaikutusta merkittävästi?
Emme näe tästä juurikaan merkkejä, ainakaan 19 artiklan näkökulmasta.
Palvelukysymys vai ihmisoikeuskysymys?
Ongelmana on se, että oikeutta henkilökohtaiseen apuun ja itsenäiseen asumiseen käsitellään edelleen liian usein palvelukysymyksenä, vaikka kyse on pohjimmiltaan ihmisoikeuskysymyksestä. Päätöksenteossa lähtökohtana näyttää edelleen usein olevan se, mikä palvelumuoto on oletettavasti helpoin tai edullisin järjestää.
CRPD esittää kuitenkin toisenlaisen kysymyksen: millaista tukea henkilö tarvitsee voidakseen elää omannäköistään ja itse määräämäänsä elämää?
Samalla päätöksenteko perustuu edelleen usein oletuksiin siitä, mitkä palveluratkaisut ovat kustannustehokkaimpia. Kokemus osoittaa kuitenkin, että yksilölliset ratkaisut, kuten henkilökohtainen apu, voivat monissa tilanteissa olla taloudellisesti kilpailukykyisiä vaihtoehtoja samalla kun ne lisäävät merkittävästi henkilön itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuuksia elää 19 artiklan edellyttämällä tavalla.
Miksi yleissopimus on nyt tärkeämpi kuin koskaan?
Haasteet eivät koske yksinomaan Suomea. Useiden vammaisjärjestöjen mukaan vammaispalvelut ovat paineen alla eri puolilla Eurooppaa. Juuri tästä syystä CRPD ja sen valvontamekanismit ovat tärkeämpiä kuin koskaan.
Ensinnäkin yleissopimukseen tulisi vedota nykyistä useammin kaikissa päätöksenteon vaiheissa. Näin voidaan muistuttaa siitä, että viranomaisten velvollisuutena ei ole ainoastaan noudattaa kansallista lainsäädäntöä, vaan myös niitä kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut.
Toiseksi meidän tulisi tuntea paremmin yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan tarjoamat oikeussuojakeinot. Yksittäinen henkilö voi saattaa asian YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitean käsiteltäväksi, jos hän katsoo yleissopimuksen mukaisten oikeuksiensa tulleen loukatuiksi. Vähemmän tunnettu mahdollisuus on se, että komitea voi tutkia epäiltyjä yleissopimuksen systemaattisia rikkomuksia jossakin sopimusvaltiossa.
Tämä on erityisen kiinnostavaa juuri 19 artiklan näkökulmasta. Itsenäistä elämää koskevat kysymykset eivät useinkaan liity ainoastaan yksittäisiin päätöksiin, vaan siihen, miten koko tukijärjestelmä toimii.
Jos ihmisillä ei käytännössä ole mahdollisuutta valita asumismuotoaan, muuttaa pois lapsuudenkodistaan tai saada itsenäisen elämän edellyttämää yksilöllistä tukea, herää kysymys siitä, onko kyse yksittäisistä ongelmista vai rakenteellisesta ilmiöstä.
Oikeuksien toteutuminen vaatii sen oikeussuojakeinojen hyödyntämistä
Vetoamalla yleissopimukseen ja hyödyntämällä sen tarjoamia oikeussuojakeinoja voimme kaikki osaltamme vahvistaa sen merkitystä. Pitkällä aikavälillä tämä on myös paras tapa varmistaa, että uusi vammaispalvelulainsäädäntö ei ainoastaan kirjaa oikeuksia lakiin, vaan tekee niistä todellisuutta ihmisten arjessa.
Erik Munsterhjelm, Juristi, JAG-Yhdistys & JAG Assistans Ab